Ceasarsalaatti

Caesarkastike on ihan superhelppo valmistaa itse suoraan tarjoilukulhon pohjalle. Lisää päälle rapea salaatti ja sekoita vasta juuri ennen tarjoilua. Kokeile, onnistu ja rakastu!

Caesarkastike
1 valkosipulinkynsi
4-8 sardellifilettä (jos haluat tymäkämmän soosin niin enemmän)
2 keltuaista
2 rkl sitruunamehua
1 tl dijon-sinappia
mustapippuria
1 dl hyvää extraneitsytoliiviöljyä
1 tl worcester-kastiketta
1/2 dl parmesaaniraastetta

Rapeaa salaattia (sydänsalaatti tai romaine + punasikuria jos tykkäät)
kourallinen vaaleaa leipää kuutioina
oliiviöljyä ja suolaa
parmesaania

Leikkaa leipä pieniksi kuutioiksi ja sekoita joukkoon oliiviöljyä. Mausta suolalla. Paahda 180-asteisessa uunissa n. 10 min.

Hienonna valkosipuli ja sardellit veitsellä tai morttelissa tahnaksi ja lisää kulhoon. Erottele joukkoon keltuaiset. Mittaa joukkoon sitruunamehu ja dijon ja rouhi vähän mustapippuria. Laita nihkeä rätti kulhon alle (ettei se pyöri) ja kaada oliiviöljy ohuena nauhana, kokoajan vispilällä sekoittaen, kunnes kastike on paksua ja kermaista. Lisää worcesterkastike ja parmesaaniraaste, sekoita ja maista. Säädä makua tarvittaessa sitruunalla tai worcesterillä. Pilko tai revi salaatit kulhoon. Murskaa päälle puolet paahdetusta leivästä ja sekoita käsin kunnes jokainen salaatinlehti on kastikkeen peitossa. Lisää loput leivät ja raasta päälle parmesaania. Nauti!

Voit myös paistaa päälle suolalla ja pippurilla maustettuja broilerin paistileikkeitä tai syödä salaatin katkaravuilla.

Edellinen
Edellinen

Eevan madekeitto

Seuraava
Seuraava

Mimmin lihapullat, ruskea kastike, muusi ja siirappiporkkanat