Arkibolognese

Kaupallinen yhteistyö: @muttinordics / Tehdään yhdessä meidän go-to arkibolognese. Muttin tomaattisäilykkeistä Polpa-tomaattimurska on suomalaisten suosikki. Italiassa eniten myydään Passataa eli paseerattua tomaattia ja siihen on hyvä syy, nimittäin nopeus.

Makea ja samettinen Passata on täydellinen nopeisiin kastikkeisiin ja keittoihin, jonka vuoksi siinä säilyy myös ihana kirkkaanpunainen sävy. Hyvää myös kylmänä esimerkiksi klassisessa brunssicocktail Bloody Maryssä. Passata käy valmistuksensa aikana kolme eri lämmitysvaihetta läpi jonka ansiosta se on paksua ja sileää, täydellinen kaveri nopeaan arkikokkailuun. Nappaa polpa kun haluat tuoreen tomaatin raikkaan maun tai kun haudutat pitkään.

Klassiseen Ragù alla bologneseen tulee aina pohjalle soffrito, eli pieneksi (täydellisen tasakokoiseksi) kuutioitu sipuli, varsiselleri ja porkkana. Muttin Verdurine sisältää kaikki nämä soseutettuna ja sekoitettuna tuplakonsentroituun tomaattiin. Täydellinen makupommi kastikkeisiin ja keittoihin. Ps. Testaa myös lämppäreisen kastikkeena.

Arkibolognese
4:lle

2 rkl oliiviöljyä

1 keltasipuli

2 valkosipulin kynttä

400g jauhelihaa ( tai vegejauhista, nyhtökauraa, härkistä, soijarouhetta, kypsiä linssejä)

1/2 tuubi Mutti Verdurine - tuplakonsentroitua tomaattipyrettä vihanneksilla

n. 1 tl suolaa & mustapippuria

1 prk/plo (400-500g) Mutti Passata -paseerattua tomaattia (lasipullo tai pahvitetra)

350-400g pastaa ( spagettia, tagliatellea, pappardellea tai omaa lempi kuviopastaa)

parmesaania

1. Laita pastaveden levy lämpeämään.

3. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää Verdurine-tomaattipyree ja sekoita jauhelihan joukkoon.

4. Suolaa kiehuva pastavesi ja laita pasta viimeistään tässä vaiheessa kiehumaan.

5. Kaada Passata jauhelihan joukkoon ja sekoita. Nosta al dente spagetit kastikkeen joukkoon, lisää kauhallinen keitinvettä ja sekoita.

6. Nosta lautaselle ja raasta päälle parmesaania.

Edellinen
Edellinen

Croque Monsieur & Madame

Seuraava
Seuraava

Unelmien kurpitsapasta