Skonssit

Ikuisuuden jyllännyt skonssihimo on nyt hetkeksi taltutettu. Ihana resepti, kantsii kokeilla. Me nautittiin nää voin ja jääkaapin perukoilta löytyneiden itsekeitettyjen hillojen kanssa. Lempparit oli mustikka ja aprikoosi. Tarjoilusuositukseen kuuluu myös hunajalla makeutettu hopeatee ja downton abbey.

Skonssit

150 g ranskankermaa
130 g punaista maitoa
6 dl (400 g) vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
100g kylmää voita
1/2 dl (50g) sokeria

1. Sekoita ranskankerma ja maito keskenään.

2. Sekoita kuivat ainekset isossa kulhossa keskenään. Raasta kolmioraastimen karkealla terällä joukkoon kylmä voi ja nypi murumaiseksi.

4. Ota pari ruokalusikallista maito-kermaseosta talteen, voitelua varten ja kaada loput taikinan joukkoon ja sekoita. Jatka taikinan käsittelyä käsin jotta saat aikaiseksi yhtenäisen massan.

5. Siirrä taikina kevyesti jauhotetulle pöydälle ja kauli parin sentin paksuiseksi levyksi. Leikkaa muotilla tai vesilasilla ympyrän mallisia kiekkoja ja siirrä leivinpaperilla vuoratulle pellille. Muotoile stanssattu taikina takaisin levyksi ja jatka kunnes loputkin taikinasta on kiekkoina.

6. Penslaa kiekkojen pinta maitoseoksella ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes skonssit on kullanruskeita.

7. Tarjoile haaleana esimerkiksi voin ja hillon kanssa. Perinteistä englantilaista “clotted cream:iä” saa hieman jäljiteltyä vatkaamalla kuohukermaa ja ranskankermaa keskenään. Voit pakastaa loput suljettavaan muovipussiin ja uudelleen lämmittää suoraan jäisenä 180-asteisessa uunissa n. 5 minuutin ajan.

Edellinen
Edellinen

Trio-dippi

Seuraava
Seuraava

Raputacot ja mangosalsa